SivukarttaPalaute
 

Uutiskirjearkisto

<< Takaisin uutiskirjeisiin

Pelikalenterissa hiljaista – taustoilla tapahtuu

LP Viestin pelikalenterissa on marraskuun loppupuolella parin viikon mittainen tauko, mutta taustoilla toki tapahtuu koko ajan. Niin joukkue kuin seuran taustavoimatkin valmistautuvat tiukkaan peliviikkoon 1.-7.12. kun LP Viestillä/LP Salolla on ohjelmassa peräti neljä kovaa ottelua! Kaikeksi onneksi kaikki pelit pelataan kotoisessa Salohallissa joten matkustaminen jää vähäiseksi.

Kahden Kuortane-voiton jälkeen LP Viesti palaa Salohalliin pelin merkeissä 1. joulukuuta klo 14 (HUOM! aika) kun pohjoisen oma joukkue Woman Volley saapuu Rovaniemeltä salolaisten vieraaksi. WoVo kuuluu kenties kauden pieniin yllättäjiin ja keikkuu tällä hetkellä sarjataulukossa kolmantena (7 peliä, 15 pistettä). Huomattavaa on, että Teemu Mäkikyrön valmennettavat ovat kärsineet vasta yhden tappion (OrPolle vieraissa). Maukkaimman voiton WoVo nappasi 16.11. Suomen cupin finalistin ja Challenge-cupin avanneen LP Kangasalan kotikentältä.

WoVo-ottelun jälkeen alkaa LP Salon tiukka keskittyminen CEV-cupin toisen kierroksen ensimmäiseen osaotteluun saksalaista Rote Raben Vilsbiburgia vastaan. ”Punainen korppi”–pelaajiston meriitit ovat huippuluokkaa: MM-kulta- ja hopeamitalisti, kaksi olympiapronssimitalistia, World Grand Prix -voittaja, EM-hopeamitalisti, Espanjan ja Itävallan mestari, mukana mestareiden liigassa, mukana USA:n maajoukkueessa, useita mitaleita Saksan liigassa ja arvostetussa Saksan cupissa...– ja niin edelleen. Huikea lista!

Yksilöiden kovien saavutusten lisäksi Rote Raben on myös joukkueena kova ja kuuluu Saksan liigan kärkijoukkoon (johti liigaa 19.11.). Kaiken kaikkiaan siis kova pala purtavaksi.

Mutta onhan LP Salo ennenkin lähtenyt haastajan asemasta kansainväliseen peliin ja hoitanut homman kotiin – siitä todistaa Salohallin eurocupin pelien saldo tähän saakka: 16 pelattua ottelua ja 12 voittoa. Helpolla tuo saldo ei toki kaunistu, mutta...

LP Salo –paidat tuskin ovat ehtineet kuivua kun LP Viesti palaa jälleen Mestaruusliigaan: perjantaina, itsenäisyyspäivänä vastaan asettuu Pieksämäki Volley Lena Kozyriatskan johdolla, lauantaina 7.12. vastassa on – edelleen Salohallissa – LiigaPloki mukanaan Salon Viestin kasvatti Laura Iltanen sekä toinen viime kauden lpviestiläinen Sara Kojo. Kannattaa huomata, että itsenäisyyspäivän peli alkaa jo klo 15.

Euro-ottelun katsojille tarjotaan etua viikonlopun peleihin – kannattaa seurata LP Viestin nettisivuja!

Yhden lepopäivän jälkeen LP Salo matkustaa Saksaan, Vilsbiburgiin ja toiseen osaotteluun Rote Rabenia vastaan – se ratkaisee lopullisesti kolmannelle CEV-cupin kierrokselle menevän joukkueen.

LP Viestin joulukuuhun mahtuu sen jälkeen vielä yksi liigaottelu, Eurassa 15.12. LiigaEuraa vastaan.

Taustoilla valmistaudutaan peleihin, mutta myös tulevaan jouluun: LP Viestin vuosikalenteri tuli jo myyntiin ja 14.12 joulukuuta käynnistyy joulukuusimyynti yhteistyössä Kodin Terran kanssa. Myyntipaikka on jo parilta vuodelta tuttu Terran piha-alue.

Hyvää marraskuun loppua uutiskirjeen lukijoille!


lpviesti_super.JPG



<< Takaisin uutiskirjeisiin

 
Helenankatu 17 - 24240 - SALO - 045 110 2253 - toimisto(a)lpviesti.fi - © LP Viesti