SivukarttaPalaute
Uutiset
Tulosta sivuEtusivu / Uutiset / Pitkäperjantain kotiottelu avaa kevään odotetun loppuottelusarjan
 

Pitkäperjantain kotiottelu avaa kevään odotetun loppuottelusarjan

Lentopallon naisten Mestaruusliigan kauden 2012-13 finaalisarja käynnistyy pitkäperjantaina Salohallissa. LP Viesti pääsee emännöimään ensimmäistä ottelua, mutta kaksi seuraavaa peliä pelataan LP Kangasalan kotisalissa, Pitkäjärven koululla.

Salohallissa mennään tuttujen kuvioiden mukaan: URHOtv:n televisioinnin mukana kentälle saadaan taraflex-pelialusta, kahvilapalveluja vahvistetaan ylimääräisillä myyntipisteillä ja myös lipunmyynnissä pyritään välttämään jonojen synty useilla sisääntuloilla. Katsoja voi osaltaan helpottaa peliä edeltäviä ruuhkia saapumalla ajoissa Salohalliin.

Jo ensimmäiseen otteluun perjantaina odotellaan runsasta yleisömäärää ja lisäksi pyhäpäivä antaa hyvät mahdollisuudet tulla katsomaan peliä kauempaakin. Pysäköintipaikat Salohallin läheisyydessä täyttyvät varsin nopeasti ja siksi salolaisten kannattaa harkita pientä kävelymatkaa Salohalliin auton sijasta. Ja ne, jotka "osaavat" käyttää hyödykseen mm. uimahallin/golfkentän puoleista parkkialuetta sekä myös jäähallien sekä lukion pysäköintialueita, sinne kannattaa suunnata.

Kuka ratkaisee finaalisarjan?

Mestaruusliigan maanantaisessa finaali-infossa ei suuria uutisia kuultu. Joukkueiden edustajat nostivat aika yksimielisesti loppuottelusarjan avainpelaajiksi molemmat passarit (Kaisa Alanko, Anna Lashch) sekä keskipelaajat (Sherri Williams ja Kaisa Jokinen). Jokseenkin itsestäänselvyytenä pidettiin joukkueiden avainpelaajina myös maajoukkueen liberokaksikkoa Roosa Koskelo - Hillaelina Hämäläinen.

Välieräsarjassa Kangasalan selkeä avainpelaaja pisteiden valossa oli keskipelaaja Sherri Williams, LP Viestin välierävahvuutena oli joukkuepelaaminen.

Loppuotteluissa nähdään myös tukku Suomen naisten lentopallomaajoukkueen pelaajia: LP Kangasalasta maajoukkuekutsun saivat passari Kaisa Alanko, libero Roosa Koskelo, keskipelaaja Eveliina Smolander ja laitapelaaja Jasmine Tahvanainen. LP Viestin pelaajista maajoukkueryhmään nimettiin Hillaelina Hämäläinen, Kaisa Jokinen, Sini Häkkinen, Noora Kosonen ja Mona Kärkkäinen.

Finaalien peliaikataulu ja -paikat:

pe 29.3 klo 17.00 LP Viesti - LP Kangasala, Salohalli
su 31.3 klo 17.00 LP Kangasala - LP Viesti, Pitkäjärven koulu (ks. fanimatka alla)
ti 2.4 klo 18.30 LP Kangasala - LP Viesti, Pitkäjärven koulu (ks. fanimatka alla)
to 4.4 klo 18.30 LP Viesti - LP Kangasala, Salohalli
sekä tarvittaessa
la 6.4 klo 14.00 Salohalli
ti 9.4 klo 18.30 Kangasala
to 11.4 klo 18.30 Salohalli

LP Viesti järjestää fanimatkan Kangasalle toiseen ja kolmanteen finaaliin, hinta 35e, johon kuuluu matka+lippu. Sunnuntaina 31.3. lähtö torilta klo 14.00 ja tiistaina 2.4. klo 15.30. Ilmoittautumiset tomi.lemminkainen@lpviesti.fi. HUOMAA siirtyminen kesäaikaan su-aamuna klo 03.00!!

Mestaruusliigan tiedotuksen laatima finaalien tilastollinen ennakkopaketti: https://mestaruusliiga-fi-bin.directo.fi/@Bin/ea4f8d1dc7c551b6f46d98c162bc2057/1363930874/application/pdf/1443213/LP%20Viesti%20-%20LP%20Kangasala,%20finaalien%20ennakkopaketti.pdf .

Myös LP Viestin maaliskuun uutiskirjeessä ajankohtaista asiaa, lue http://www.lpviesti.fi/uutiset/uutiskirjearkisto/?nid=43 .

Finaalien ennakkotilaisuuden antia maanantailta 25.3. osoitteessa http://www.mestaruusliiga.fi/?x21835=1461095, mm. Sini Häkkisen ja Kari Raatikaisen haastattelut.

Finaaliotteluiden aikana jatkuu Salohallissa myös LP Salon eurocupin paitojen huutokauppa: tarjouksia voi tehdä ennen peliä ja pitkällä tauolla. Huutokauppa jatkuu kauden viimeiseen pelipäivään saakka ja tuoreimman tilanteen löytää osoitteesta http://www.lpviesti.fi/lpviestiry/huutokauppa/ .

Sherri_Sini.jpg

Maanantain ennakkoinfossa Sherri Williams ja Sini Häkkinen ottivat jo ennakkoastelmia

pitkäperjantaina käynnistyvään finaalisarjaan.

SSS_ilm_to28032013.JPG

Julkaistu: 28.3.2013 07:32

 
Helenankatu 17 - 24240 - SALO - 045 110 2253 - toimisto(a)lpviesti.fi - © LP Viesti