SivukarttaPalaute
Uutiset
Tulosta sivuEtusivu / Uutiset / Liz Cordonier mukana Stuttgart-pelissä
 

Liz Cordonier mukana Stuttgart-pelissä

LP Salo on keskiviikkona kauden toistaiseksi kovimman haasteen edessä, kun se kohtaa CEV Cupin toisen kierroksen ensimmäisessä osaottelussa saksalaisen Smart Allianz Stuttgartin. Hallitseva Saksan Cup-mestari on tällä hetkellä 14 joukkueen Bundesliigassa yhdeksännellä sijalla.

- Pitkä, vahvasti torjuva joukkue on vastassa. Stuttgart hyökännee vahvasti laidoista, sillä keskipelaajat eivät ole kovinkaan fyysisiä, eli he ovat parempia torjumaan kuin hyökkäämään. Jos kaikki napsuu kohdilleen, on meillä siis mahdollisuudet voittoon myös tässä otteluparissa, mutta se vaatii meiltä hyvät pelit, päävalmentaja Teemu Sarna tuumi ottelun aattona.

Saksalaisjoukkue ei ole vakuuttanut viime peleissään, sillä se on hävinnyt kolme viimeisintä Bundesliiga-koitostaan. Joukkue on kärsinyt myös loukkaantumisista, sillä esimerksi Belgian maajoukkueen keskitorjujaa Angie Blandia ei ole ilmoitettu Suomeen matkaavaan kokoonpanoon. Tshekkiläinen 192-senttinen yleispelaaja Vendula Adlerova sen sijaan on Saloon tiistai-iltana saapumassa, mutta hänkin on joutunut jättämään pari viimeisintä peliä väliin.

- Hakkuri Sabrina Ross ja hollantilainen yleispelaaja Kim Renkema ovat pelanneet isoilla passimäärillä ja heidän kauttaan uskoisin pelin keskiviikkonakin kulkevan. Stuttgat oli laitapelaajiensa varassa, eli he pyrkivät pelaamaan nopealla temmolla laitaan ja sieltä tappamaan pallon, vastustajaa videolta vakoillut Sarna tietää.

Edellisellä CEV Cupin kierroksella ranskalaisen Istresin pudottanut saksalaisvatsustaja saapui Saloon tiistaina kuuden aikaan illalla ja joukkue harjoitteli Salohallissa iltakahdeksalta.

Sini Häkkinen

varmuudella sivussa

LP Salon omat aseet keskiviikon kamppailuun ovat nekin selvät.

- Syötön täytyy olla meidän ensimmäinen hyökkäyksemme. Myös torjunta ja puolustaminen on pidettävä tiiviinä, Sarna näkee.

LP Salon nimellä euro-peleissä kulkevan LP Viestin peli ei alkuvuodesta ole ollut aivan parhailla jengoillaan, kuten viiteen erään sunnuntai-iltana venynyt Suomen Cupin finaalikin Oriveden Ponnistusta vastaan osoitti. Kovin huolissaan ei Sarna kuitenkaan ole.

- Kokonaista hyvää peliä emme ole tänä vuonna pelanneet, hyviä eriä kylläkin. Joukkueessa on kuitenkin hyvä fiilis. Näitä pelejä on odotettu - ehkä jopa hieman cup-finaalinkin kustannuksella, sillä tyttöjen ajatukset vaikuttivat hieman olleen jo sunnuntaina tässä pelissä.

- Aloituskuusikko on yhä auki, mutta se on jo nyt selvää, ettei Sini Häkkienen pysty keskiviikkona pelaamaan. Joukkueeseen nyt liittynyt Liz Cordonier on kokoonpanossa, kuten myös Olga Niemi, Sarna kertoo.

LP Salon joukkueenjohto uskoo pelaajien syttyvän keskiviikon peliin ilman erityistä motivointia.

- Tämän ottelun voittaja kohtaa seuraavalla kierroksella kaiken todennäköisyyden mukaan italialaisen Robur Tiboni Urbinon. Yksikään suomalainen naisjoukkue ei ole koskaan kohdannut Italian pääsarjajoukkuetta. Siinä on pelaajille ja valmentajille tarjolla siis sellainen palkinto, joka ei usein uran aikana toistu, LP Viestin urheilutoimenjohtaja Tomi Lemminkäinen muistuttaa.

CEV Cupissa on tällä hetkellä mukana 16 joukkuetta. Välierävaiheessa mukaan lisätään neljä Mestarien liigasta pudonnutta joukkuetta.

LP Salon ja Smart Allianz Stuttgartin välinen CEV Cupin ottelu on kuultavissa suorana Auran Aaltojen Salon taajuudella 93.5 MHz ja myös nettiradiossa osoitteessa www.auranaallot.fi. Selostajana toimiii perniöläinen Minna Kivinummi. Auran Aallot radioi myös 23.1. pelattavan ottelun Pislaplokia vastaan

Liz Cordonier peli-

tauolta heti tuleen

LP Viesti on tehnyt pelaajasopimuksen kanadalaisen Liz Cordonierin, 24, kanssa. 183-senttinen yleispelaaja saapui Suomeen lauantaina ja oli joukkueen mukana jo Cupin finaalissa Vantaalla. Tuolloin pelilupa-asiat pitivät Vancouverissa syntyneen pelaajattaren vielä katsomon puolella, mutta keskiviikkona hän on pelikelpoinen ja siis myös kokoonpanossa.

- Katsotaan tiistain iltatreenit vielä, ja sitten päätämme onko Liz avauksessa vai penkillä, päävalmentaja Teemu Sarna toteaa.

Cordonier pelasi viime kaudella Saksan Bundesliigaa erfurtilaisessa SWE Volley-Teamissa. Edellisen kerran Cordonier on pelannut virallisen ottelun lokakuussa Kanadan maajoukkueen mukana. Cordonier kertoo kuitenkin pitäneensä tuntumaa ja kuntoaan yllä vanhan yliopistojoukkueensa harjoituksissa Kanadassa.

- Luonnollisesti olen nyt hieman hermostunut ja jännittynyt, sillä olen ehtinyt olemaan joukkueen mukana vasta pari päivää ja nekin ovat menneet osin aikaerosta toipumiseen. Viime yön sain kuitenkin jo nukuttua aivan kunnolla, joten se on hyvä merkki. LP Viesti vaikuttaa vahvalta joukkueelta ja pelikaverit ovat ottaneet minut hienosti vastaan. Tänne on ollut helppo tulla, sillä kaikki puhuvat englantia. Onhan täällä toki kylmä ja lunta, mutta niin on Kanadassakin, vahvana beach-volleyn pelaajanakin mainetta niittänyt Liz Cordonier hymyilee.

LP Viestin ja Liz Cordonierin sopimuksessa on kahden viikon koeaika.

Julkaistu: 10.1.2012 15:26

 
Helenankatu 17 - 24240 - SALO - 045 110 2253 - toimisto(a)lpviesti.fi - © LP Viesti