SivukarttaPalaute
Uutiset
Tulosta sivuEtusivu / Uutiset / LP Viestillä kiireinen loppuviikko
 

LP Viestillä kiireinen loppuviikko

LP Viestin marraskuu jatkuu kiireisenä. Joukkue on vasta saanut karistettua Viron reissun rasitukset jaloistaan, kun uusi viikko tuo mukanaan jo kolme ottelua.

Keskiviikkona joukkue kohtaa kotisalissaan Suomen Cupin ensimmäisessä välieräottelussa HPK:n, perjantaina Saloon saapuu vieraaksi LP Kangasala ja lauantaina joukkue matkaa Orivedelle Ponnistuksen vieraaksi.

Otteluruuhka on siis tuntuva, mutta päävalmentaja Teemu Sarna ei ryhdy sitä voivottelmaan.

- Pelejä vartenhan sitä treenataan. On kyllä jo hieman joutunut miettimään kuinka ja milloin harjoitellaan, kun pelejä on kolmekin viikossa. Lähinnä jatkossa voisi miettiä pelien rytmitystä, sillä tämä syksy on nyt selvästi kevättä kiireisempää aikaa, Sarna toteaa.

LP Viesti pääsee loppuviikon kolmen pelin putkeen onneksi ilman loukkaantumisia ja vakavampia sairastumisia. Ainoastaan Mona Kärkkäinen on kärsinyt pienestä flunssasta, mutta se ei estäne hakkuria pukemasta pelipaitaa päälle.

- Tuskinpa täysin tervettä joukkuetta sarjasta tällä hetkellä löytyykään. Joka tapauksessa HPK:ta vastaan joudumme osoittamaan taas parastamme, jos voittaa haluamme. Jo Mestaruusliigan peli sen osoitti.

- LP Kangasala puolestaan on parantanut koko ajan peliään. Joukkueella on hyvät laitapelaajat ja sentteri Sherri Williams. Oman puolustuksen täytyy siis toimia. OrPolta olisin odottanut nähtyä tasaisempaa peliä, mutta uskon oriveteläistenkin saavan pelinsä yhä vain paremmin kasaan, Sarna toteaa.

Lauantaina vastaan asettuvan OrPon kausi onkin tosiaan ollut melkoista vuoristorataa, kun neljällä voitolla aloittanut OrPo on kokenut sen jälkeen tappion jo viidesti. Viime kierroksella tosin kaatui keskiviikon cup-vastus PaKa jo 3-0.

- Hieman väsynyt ja rähjäinen olohan tässä tällä hetkellä on, mutta toivottavasti pelistä tulee ehjempää ja tasaisempaa, kun kausi tästä etenee. Loukkaantumisten taakse on turha tietysti mennä, mutta kyllähän Eeva Puukan poissaolo on näkynyt ja nyt vielä Jenni Petäjäjärvikin on poissa 2-3 viikkoa.

- Lauantaina on LP Viestiä vastaan siis laittaa kentälle yhdeksän pelaajaa, joista kaksi on liberoita. Pääsemmepä kunnolla nyt mittamaan puolustuksemme tason, joka onkin ottanut viime peleissä askeleita eteenpäin. Jokaista ottelua lähdetään voittamaan ja pyritään pistämään kunnolla kampoihin, vaikka palloja varmasti tuleekin joka suunnasta ja kovaa jo korkeelta, vielä viime kaudella LP Viestin kakkosvalmentajana toiminut OrPon valmentaja Tuomas Alatalo toteaa.

Cupin 1. välierä LP Viesti-HPK alkaa Salohallissa keskiviikkona klo 18.00. Mestaruusliigan ottelu LP Kangasalaa vastaan alkaa perjantaina tuntia myöhemmin eli klo 19.00. Orivedellä pallo lähtee lauantaina lentoon klo 17.00.

Julkaistu: 16.11.2011 10:32

 
Helenankatu 17 - 24240 - SALO - 045 110 2253 - toimisto(a)lpviesti.fi - © LP Viesti